maanantai 2. maaliskuuta 2015

Nykytaidetta arkisessa tilassa

Idea näyttelyn pitämisestä jääkaapin ovessa syntyi kun ystäväni Maria Stereo ja Anssi Kasitonni lähettivät kuvia kotoaan missä pitivät parhaillaan oman tyttärensä taidenäyttelyn avajaisia. Näyttelytilana toimi jääkaapinovi, joka oli täynnä mielettömän hienoja ja värikkäitä piirustuksia. Innostuin älyttömästi ja kysyin olisiko galleriassa aikoja minunkin näyttelylle. Ja kyllähän sieltä löytyi elokuuksi 2014 hyvä slotti.

Olin itse silloin vielä purjehtimassa ja matkallani olin rakastunut akvarelleihin. Pienien teoksien tekeminen ja maalaaminen oli outo yhtälö aikaisempaan työskentelyyni nähden. Viimeisimpiä teoksiani oli aidon kokoinen virkattu poliisiauto, sekä skeittiramppi Tampereen keskustaan. Samoihin aikoihin tein myös Antti Pussisen kanssa One Love –teoksen, missä sulatimme Patosillan lemmenlukot yhdeksi kuutioksi.

Näihin isoihin ja pitkällä aikavälillä suunniteltuihin ja tehtyihin teoksiin verrattuna pienet ja herkät akvarellit tuntuivat aivan uudelta lähestymistavalta taiteen tekemiseen. Yksityinen koti ja jääkaapin ovi tuntui täydelliseltä esityspaikalta näille uusille teoksille.

Tein ensimmäistä näyttelyä veneen keittiön pöydällä ja samalla kehkeytyi idea laajentaa tämä näyttelyiden sarjaksi. Haluan matkustaa ympäri Suomea, tuoda taiteen koteihin ja tutustua erilaisiin ihmisiin ja paikkoihin.

Etsin koko ajan galleristeja, jotka haluaisivat antaa jääkaapin ovensa näyttelytilaksi ja esitellä näyttelyään ystävilleen ja kavereilleen. Galleriaa voi pitää myös yleisölle avoinna omien aikataulujensa mukaan. Jos kiinnostuksesi heräsi, ota yhteyttä kaija(at)kaijapapu.com.

Tässä kuvia ensimmäisestä Jääkaapinovigalleriassa pidetyssä näyttelyssä Sahalahdella kuvataiteilijoiden Maria Stereon ja Anssi Kasitonnin StereoKasitonni-galleriassa.



Galleristi Maria Stereo ja taiteilija Kaija Papu


Anssi Kasitonnin ja Maria Stereon taiteeseen voit tutustua täällä:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti